Greasers – Valtti, 3-15

Greasers - Valtti
Torstai 10.1.2013 – II.divisioona
Korson Lumo, klo 18.30

Greasers – Valtti, 3-15 (2-2, 1-9, 0-4)

Ennakko

Idän Helmi palaa joulutauolta tositoimiin torstaina, kun joukkue matkaa Vantaan Korsoon kohtaaman paikallisen Greasersin. Joukkue on tuttu syyskaudelta, sillä Suomen Cupissa korsolaiset päihittivät Valtin mutta syyskierroksella II-divarissa Valtti vei omansa kotiottelussa selvin lukemin. Sairastumiset ovat sekoittaneet Valtin pakkaa joululomien jälkeen ja alla on vain kahdet valmistelevat harjoitukset. Hereillä pitää kuitenkin olla, sillä Greasers on osoittanut pystyvänsä nipistämään pisteitä syyskauden aikana ja muistissa on varmasti vielä syksyinen cup-mittelökin. Joulukuun vire Greasersillä ei ollut oikein kohdillaan, sillä joukkue kärsi kaksi suurinumeroista tappiota ennen taukoa, mutta onnistui tätä ennen niistämään vieraspisteet mm. IKHTYS-ottelusta ja nappaamaan kotivoiton Blackbirds II:sesta.

Ottelu Korson Lumossa alkaa torstaina kello 18.30. Tervetuloa paikalle, halli löytyy heti Korson rautatieaseman naapurista ja paikalliset osaavat varmasti auttaa tarvittaessa ystävällisesti perille.

Greasersin otteluennakko
Seuraa heitä:

Greasers: #94  Timo Hinttaniemi. Kotijoukkueen pörssikärki on ollut iskussa koko kauden.
Valtti: #16 Pekka Saharinen. Kolmosketjun hyrrä on ollut hurjassa vireessä valmistelevissa harjoituksissa.

Raportti

Idän Helmi kävi nappaamassa sarjapisteet torstain ottelusta Greasersiä vastaan Vantaan Korsosta lukemin 3-15. Vaikka valmistautuminen ensimmäiseen peliin joulutauon jälkeen ei ollut mennyt aivan parhaalla mahdollisella tavalla, saatiin otteluun jalkeille kuitenkin reilut kolme kentällistä pelaajia.

Mika Laine tuulettaa ylivoimaosumaansa

Kotijoukkue Greasers yllätti vieraat lähtemällä kotiaskissaan rohkeaan korkeaan karvaukseen ja ensimmäinen erä mentiinkin tasatahtiin kun Valtti totutteli hallin muikeisiin puitteisiin ja hyväkuntoiseen parkettialustaan. Maalinteon aloitti Idän Helmi, kun Jami Veijalainen sai keskialueella vapauttavan syötön Miikka Rikmanilta ja purjehti vasenta laitaa maalille, sijoittaen pelivälineen varmasti etuyläseen ajassa 5:34. Greasers tasoitti kuitenkin jo paria minuuttia myöhemmin, kun kaukoveto maskin takaa yllätti Valtin maalilla pelanneen Ilmari Ali-Jaakkolan. Tämän jälkeen Valtille tarjottiin erä puoliväliin ylivoimaa ja ykköskoostumus ehti pyöritellä kuvioitaan reilun minuutin kunnes Juha Weckstöm siirsi pallon viivaan, josta Mika Lainen tykitti matalalla lyöntilaukauksella kauden avausmaalinsa. Loppuerässä Valtti alkoi avata kotijoukkueen karvausta jo tehokkaamin ja paikkoja lisäosumiinkin oli runsaasti, mutta palloa siirreltiin vielä vetopaikoista liiankin usein ja Greasers pääsi tasoittamaan ylivoimalla taukolukemiksi 2-2 ensimmäisen erän päätteeksi.

Toiseen erään Valtti sai tehokkaan avauksen kun Greasers rikkoi reilun minuutin pelin jälkeen ja kakkosylivoima sai vuoron kokeilla kuvioitaan. Myös tämä ylivoima saatiin hyödynnettyä, kun ajassa 21:43 Risto Remes löysi poikittaisella syötöllä takatolpalle hiipineen Miikka Rikmanin ja “Poika” napautti pallon varmasti tyhjään verkkoon. Vain vajaat pari minuuttia edellisestä mylläsi Valtin ykkösketjuMiikka Rikman pahanteossa Greasersin viisikon maalivahtia myöten sinne perinteiselle kebab-kioskille ja Jani Soini sai siirtää Juha Weckströmin syötöstä Valtin 2-4 johtoon ajassa 23:26. Valtti jatkoi ottelun kontrollointia ja vaikka seuraavaa maalia saatiin odotella reilut kolme minuuttia, aukesi sen myötä ketsuppipullo lopullisesti. Ensin Miikka Rikman laukoi ottelun toisen osumansa Aki Korhosen syötöstä ajassa 26:31 ja Greasersin käytettyä aikalisänsä, kuittasi Valtti heti seuraavassa vaihdossa lukemiksi jo 2-6 kun Risto Remes osui Daniel Borekin syötöstä ajassa 27:04. Seuraavalla peliminuutilla Miikka Rikman jatkoi namutteluaan ja iski tarkalla laukauksella ottelun kolmannella osumallaan lukemiksi 2-7 Petteri Alavuotungin syötöstä ajassa 28:40 ennenkuin sama mies heilutti korsolaisten verkkoja jo neljänteen kertaan ajassa 30:54, tällä kertaa Jami Veijalaisen tarjoilusta. Rikmanin neljä maalia toisessa erässä mahtuivat 9 minuutin ja 11 sekunnin tehokkaaseen peliaikaan.

Toisen erän loppupuolisko oli niinikään vierasjoukkueen hallintaa. Ensin Greasers jäähyili ja Valtin ykkönen pääsi naputtelemaan perinteiset yv-kuvionsa, joiden tuloksena Sami Vatanen iski Juha Weckströmin syötöstä lukemiksi 2-8. Seuraavassa vaihdossa Valtti sai hieman merkillisesti jatkuvasta väärästä pelitavasta kakkosen pidettyään ennen rikettä edelliset 10 minuuttia palloa miltei täysin hallinnassaan ja Greasers sai kavennettua omalla ylivoimallaan lukemiksi 3-9. Idän Helmi kuitenkin kuori lisää etumatkaa erän lopulla kun ensin Sami Vatanen vapautti Jani Soinin maalamaan 3-10 osuman ja aivan erän loppuhetkillä Daniel Borek iski Risto Remeksen tarjoilusta vastapalloon taukolukemat 3-11.

Ilmari Ali-Jaakkola torjuntahommissa

Kolmanteen erään Valtti otti penkiltä mukaan reservissä olleet pelaajat ja lähti harjoittelemaan korkeampaa karvausta neljän ketjun voimin, tavoitteena puolustaa samalla nollaerä Ilmari Ali-Jaakkolalle. Greasers oli vaihtanut kassaria ja tuore maalivahti ottikin erän alkuun parit tärkeät kopit. Valtti kuitenkin jatkoi maalitehtailua ajassa 45:13, kun Roni Kiviharju löysi Risto Remeksen Greasers-alueen keskeltä ja pallo tolpan kautta verkkoon ja peli lukemiin 3-12. Erän puoliväliin Valtti joutui alivoimalle, mutta tälla kertaa Greasers joutui vuorostaan erikoistilanteessa ahtaalle kun Pekka Saharisen orastava läpiajo katkaistiin korkealla mailalla ja Valtille tuomittiin rankkari. Jami Veijalainen asettui totutusti ampumaan rangaistuslaukausta ja sijoitti pallon varmasti verkkoon perinteiseen tyyliinsä. Heti perään Greasersille tarjottiin uutta ylivoimaa ja kohta perään jopa kahden miehen ylivoimaa kun Valtti sekoili vaihtojensa kanssa. Greasers joutui kuitenkin taipumaan taas ylivoimalla, kun Tapio Aalto nousi kulmavaparin jälkeen röyhkeästi keskustaan ja kilautti pallon putkien kautta vastustajan verkkoon ja lukemat 3-14. Ottelun viime hetkillä Valtin ykkönen leikitteli vielä usean poikittaissyötön kuvion Greasersin maalilla ja Jani Soini siirsi viimeisenä vastuuta Juha Weckströmille, joka ampui taululle loppulukemat 3-15.

Tapio Aalto iski av-osumanOttelu oli Valtin Tapio Aallolle kauden viimeinen, sillä kesäharjoituksissa alkujaan loukattu käsi vaatii leikkausta ja hyökkääjä on sivussa loppukauden. Voimahyökkääjä päätti kautensa kuitenkin ansaitusti komealla alivoimaosumalla. Sairastuvalta kuuluu kuitenkin myös positiivisia uutisia, sillä Antti Hiltunen on päässyt jo harjoittelemaan ja tekee lähiaikoina paluun tositoimiin. Valtin kausi jatkuu lauantaina 19.1 kun kotiottelussa Latokartanossa vastaan asettuu sarjakärki Tikkurilan Tiikerit.

Kuvia ottelusta

SSBL:n otteluseuranta ja tilastot

 

 

 

 

Valtin pelaajatilastot

Nro Nimi M S P +/- Jäähyt
4 Hiltunen Antti          
5 Vatanen Sami 1 1 2 +3 0
9 Rikman Miikka 4 1 5 +3 0
10 Martikainen Sami          
11 From Patrik 0 0 0 +3 0
16 Saharinen Pekka 0 0 0 +1 0
17 Remes Risto 2 3 5 +4 0
18 Alavuotunki Petteri 0 1 1 +3 0
19 Ruokokoski Vesa 0 0 0 +3 0
20 Tallqvist Vesa 0 0 0   0
21 Tanska Jukka          
29 Laine Mika 1 0 1 +4 2
42 Aalto Tapio 1 0 1 +1 0
51 Toivola Teppo          
52 Ali-Jaakkola Ilmari 0 0 0   0
62 Weckström Juha 1 3 4 +3 0
68 Soini Jani 2 1 3 +3 2
71 Mäenpää Matti 0 0 0 +3 0
74 Uotinen Matti 0 0 0 0 2
77 Kiviharju Roni 0 1 1 +3 0
81 Korhonen Aki 0 1 1 +3 2
82 Borek Daniel 1 1 2 +3 2
87 Veijalainen Jami 2 1 3 +4 0
88 Vilenius Ville 0 0 0 +2 0