Valtti – HIFK, 7-10

valtti_headershot_14_5

Sunnuntai 7.12.2014 – II.divisioona
Latokartanon Liikuntahalli, Helsinki, klo 15.30

Valtti – HIFK, 7-10 (1-3, 2-2, 4-5)

Ennakko

Valtti kohtaa sunnuntain kotiottelussa Latokartanossa toisen lohkon suurista brändeistä, kun vastaan asettuu HIFK. Vieraat ovat nuorekkaalla joukkueellaan olleet koko kauden lohkon kärjen tuntumassa ja vastaan on odotettavissa hyvin liikkuva ja teknisesti taitava joukkue. Valtin valmistautumista ovat haitanneet lukuisat poissaolot, joten viimeistelytreenit ovat menneet pelikunnon virittämiseksi. Sunnuntain ottelusta puuttuu lukuisia avainpelaajia, mm. Iiro Oksanen, kapteeni Aki Korhonen ja pistekärki Petri Pyysing joutuvat ilmeisesti jättämään ottelun väliin.

Ottelu Latokartanon liikuntahallissa alkaa kello 15.30. Otteluun on vapaa pääsy mutta paikkoja on rajoitetusti, joten tule ajoissa. Tervetuloa kannustamaan Valtti voittoon !

Raportti

Valtti kärsi kirvelevän tappion HIFK:lle kun vierasjoukkue onnistui nousemaan takaa-ajoasemasta rinnalle ja ohi ottelun viimeisellä viidellä minuutilla. Sairasteluista kärsinyt Valtti joutui tekemään kokoonpanoon muutoksi mutta onnistui taistelemaan hyvin HIFK:n vauhdissa läpi ottelun. Kauden kaikki aikaisemmat ottelut torjunut Vesa Tallqvist oli flunssan jäljiltä viltissä ja maalilla aloitti Toni Varis, joka pelasikin hyvän ottelun huolimatta pikaisesta komennuksesta tolppien väliin.

Ensimmäisessä erässä vieraat olivat paremmin hereillä mutta maalinteon aloitti Valtti, kun Jukka Tanska osui lähietäisyydeltä Jani Soinin esityöstä. HIFK tasoitti kuitenkin jo seuraavassa vaihdossa ja karkasi muutamalla nopealla lisämaalilla jo 1-3 karkuun, ennenkuin Valtti pääsi otteluun mukaan ja sai luotua painetta vieraiden maalille. Kavennusta ei kuitenkaan saatu aikaan ja erätauolle lähdettiin samoissa lukemissa.

Toiseen erään tuli sisuuntunut Valtti ja Juha Weckström herätteli joukkuetta nopealla 2-3 kavennuksella heti ensimmäisessä vaihdossa. Seuraavaksi nähtiin ottelun eniten puhuttanut tapaus, kun HIFK-hyökkääjä peruuttikeskialueella vauhdilla päin takana paikallaan ollutta Valtti-kapteenia ja loukkasi pohkeensa. Tilanteesta tulkittiin pitkän torikokouksen päätteeksi Valtille viiden minuutin rangaistus ja HIFK pääsi pyörittämään peliä mielin määrin. Kotijoukkueen uhrautuva alivoima kuitenkin taisteli koko jäähyn ilman takaiskua ja tilanne säilyi taululla tasaisena. Heti erän puolivälin Valtti pääsi tasoihin, kun Antti Mähönen tarjoili ja Jami Veijalainen iski taululle 3-3. Valtille tarjottiin seuraavaksi mahdollisuutta ylivoimalla mutta vaarallisemmat tilanteet loi HIFK alivoimalla ja heti jäähyn päätyttyä vieraat iskivätkin 3-4 johto-osuman, kuitaten perään toisella nopealla osumalla vielä taukolukemiksi 3-5.

Kolmannessa erässä nähtiin salibandyviihdettä koko rahalla, kun tilanteita luotiin molempiin päihin ja maaleja nähtiin miltei liukuhihnalta. Ensin Matti Mäenpää katkaisi HIFK:n nousun keskialueella ja ruokki kanttauksen päätteeksi Jami Veijalaista toisella laidalla, ja tämä iski Valtin taas maalin päähän. Seuraavaksi liukkaasti liikkunut Mäenpää uitti pallon omassa päässä ohi HIFK:n karvaajan, joka pahasti myöhässä kiilasi karkuun yrittäneen Idän Helmen puolustajan matalalla jalkoihin kohdistuneella taklauksella laitaa vasten. Ottelun “linjan” mukaisesti tästä seurasi kahden minuutin jäähy estämisestä, jonka Valtti hyödynsi näyttävällä ylivoimaosumalla, kun Jukka Tanska tarjoili maalin editse poikittain Miikka Rikmanille ja tämä pussitti pelin tasoihin ajassa 47:52. Paria minuuttia myöhemmin uuden vaihteen löytänyt Valtti nousi johtoon, kun Antti Hiltunen katkaisi HIFK-syötön keskustassa ja napautti vastustamattoman rystysivalluksen yläpeltiin ja peli 7-5 kotijoukkueelle. Vain kuusi sekuntia seuraavasta aloituksesta Valtille tuomittiin heppoinen kaksiminuuttinen ja HIFK pääsi kaventamaan ylivoimalla. Tästä vieraat saivat pelinsä taas kulkemaan ja kahta minuuttia myöhemmin ajassa 54:50 HIFK oli jo tasoissa kun Valtin yritykset toisessa päässä olivat kolisseet vain maalikehikkoon. Heti seuraavasta aloituksesta vieraat napauttivat nopean johto-osuman ja Valtin oli haettava virtaa aikalisältä. Tämä ei kuitenkaan auttanut vaan lopun kirivaihteen keskellä vieraat osuivat vielä kahdesti ja pisteet matkasivat Pasilaan lukemin 7-10.

SSBL:n otteluseuranta ja tilastot

Valtin pelaajatilastot

Nro Nimi M S P +/- J
4 Hiltunen Antti 1 0 1 -3 2
5 Pitko Valtteri 0 0 0 -1 0
9 Rikman Miikka 1 0 1 -2 0
10 Tanska Jukka 1 1 2 -2 0
11 From Patrik 0 0 0 +1 0
14 Sorjonen Kalle 0 1 1 +1 0
16 Saharinen Pekka          
17 Remes Risto          
18 Oksanen Iiro          
19 Ruokokoski Vesa          
20 Tallqvist Vesa 0 0 0   0
21 Mähönen Antti 1 1 2 +1 0
22 Borek Daniel 0 0 0 -2 0
29 Laine Mika 0 0 0 -3 0
30 Varis Toni 0 0 0   0
51 Toivola Teppo          
52 Pyysing Petri          
62 Weckström Juha 1 0 1 -2 0
71 Mäenpää Matti 0 1 1 +1 0
74 Uotinen Matti          
78 Soini Jani 0 1 1 -2 0
81 Korhonen Aki 0 0 0 -1 7
87 Veijalainen Jami 2 0 2 0 0
88 Vilenius Ville          
96 Tiitinen Kalle 0 0 0 -1 0
M = maalit +/- = plus-miinus-tilasto
S = syötöt J = jäähyminuutit
P = pisteet