Valtti – GrIFK, 12 – 4

II.divisioona – Latokartano, Helsinki

Valtti – GrIFK, 12 – 4 (2-1, 2-2, 8-1)

20.2.2010 – II.divisioona
Latokartano, Helsinki – klo 15:30

Otteluennakko

Valtti jatkaa taistelua sarjapaikan säilyttämisestä kotiottelussa GrIFK:ta vastaan tänään 15.30 Latokartanossa. Sarjassa aina vaikeaksi vastustajaksi osoittautunut Grani on Valtti muutaman pisteen edellä sarjataulukossa ja haluaa varmasti vahvistaa omia asemiaan sarjapaikan kannalta, sillä ensimmäisellä putoajan paikalla oleva VSS hengittää jo viivan yläpuolella olevien joukkueiden niskaan. Valtilla on parannettavaa viime ottelusta, jossa se kompastui murskalukemin KD:lle kotonaan. Ottelu Latokartanossa alkaa normaaliin tapaan kello 15.30.

Otteluraportti

Valtti kaatoi tärkeässä kotiottelussa Latokartanossa GrIFK:n maalein 12-4 ja nousi sarjataulukossa tasapisteisiin vierasjoukkueen ja OSW:n kanssa, siirtyen jälkimmäisen ohi keskinäisten otteluiden perusteella. Kaksi ensimmäistä erää joukkueet tahkosivat tasaväkisesti ja molemmilla oli mahdollisuus karata selkeään johtoasemaan, mutta vasta kolmannessa erässä Valtti käytti toden teolla hyväkseen vierasjoukkueen väsymyksen ja virheet. Granilaisten kuritusta johti Jukka Tanska tehoilla 3+1 ja koko joukkue antoi hyvin tulitukea laajalla rintamalla.

Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä mutta jo viiden minuutin kohdalla tarjoiltiin vieraille ylivoimamahdollisuus kun Jari Korpi passitettiin boxiin. Valtin alivoima kuitenkin pelasi mallikkaasti ja Vesa Tallqvist maalillaan hoiti loput eikä avausmaalia vielä nähty. Erän puolivälin jälkeen Grani kuitenkin onnistui, kun nopean pystyavauksen jälkeen Raine Siltala laukoi poikkikentän tulleesta tarjoilusta pallon verkkoon. Erän loppupuolisko oli kuitenkin Valtin hallintaa ja kotijoukkue meni erätauolle maalin johdossa. Ensin Simo Kovanen laukoi viivasta 1-1 tasoituksen ja erän viimeisellä minuutilla Jukka Tanska laukoi 2-1 osuman Granin verkkoon. Molempiin maaleihin tarjosi alustuksen puolustajan paikalla jälleen pelannut Juha Weckström.

Toiseen erään Valtti sai loistavan alun, kun Simo Kovanen irtosi keskialueella katkaisemaan Granin purkupallon ja laukoi parhaasta maalintekosektorista tarkan kudin takakulmaan vain 14 sekunnin pelin jälkeen. Vajaat viisi minuuttia erän alusta Valtti kasvatti johtoaan, kun Jukka Tanska tarjoili ja Jani Soini upotti pallon varmasti reppuun ja lukemat 4-1 kotijoukkueelle. Grani ei kuitenkaan ollut vielä luovuttanut, vaan iski kaksi nopeaa maalia seuraavan minuutin aikana ja tuli taas maalin päähän tilanteeseen 4-3. Erän loppupuolella Valtti sai taas pelin haltuunsa ja pääsi kahdesti kokeilemaan ylivoiman tehokkuutta, mutta tuloksetta. Kolmanteen erään siis Valtin maalin johdossa.

Kolmannen erän Valtti aloitti jälleen vahvasti, kun Simo Kovanen alusti ja Jukka Tanska viimeisteli tyylikkäästi Valtin viidennen maalin vain 39 sekunnin pelin jälkeen. Ajassa 43:16 Valtti sai keskialueelta vaparin ja Ville Termonen siirsi pallon oikeaan laitaan, josta Mikko Kontinen laukoi hieman huonosta asennosta mutta upotti pallon kuitenkin varmasti maalin takakulmaan ja tilanne 6-3. Vieraiden jalka tuntui jo painavan ja väsymyksen seurauksena virheitä alkoi kertyä. Ajassa 44:51 vieraiden alin puolustaja hukkasi pallon keskialueella ja Miikka Myllylä karkasi läpiajoon, viimeistellen kylmänviileällä harhautuksella lukemiksi 7-3. Muutama minuutti edellisestä nähtiin seuraava osuma, kun Tomi Knuutila voitti pitkän avauksen jälkeen kulmaväännön ja tarjoili pallon maalin edustalle Risto Remekselle, joka iski lukemiksi 8-3. Paria minuuttia myöhemmin sama kaksikko oli toistamiseen pahanteossa ja Remeksen tolppalaukauksen jälkeen Knuutila taisteli reboundin verkkoon maalin kulmalta. Juuri ennen erän puoliväliä sai Grani kavennettua lukemiksi 9-4, ennenkuin Jani Soini alusti Jukka Tanskan päivän kolmannen osuman ajassa 51:54. Valtti jatkoi erän lopulla väsyneitten vierailijoiden juoksuttamista ja ennen ottelun komeinta osumaa ehti Risto Remes kuitata lukemiksi jo 11-4.  Ottelun viimeisellä minuutilla koko ottelun Grania piinannut ketju Rikman-Soini-Tanska puhkoi sitten vieraiden kentällisen pahemman kerran ja hienon kuvion päätteeksi Miikka Rikman tarjoili laidasta selkänsä takaa keskustaan Jani Soinille, joka viimeisteli loppulukemiksi 12-4.

Valtti jatkaa tärkeiden sarjapisteiden metsästystä ensi sunnuntaina lohkoa johtavan SB Vantaan vieraana. Putoamisviivan alapuolella olevat joukkueet ovat napsineet pisteitä kiivaaseen tahtiin ja koko lohkon alempi keskikasti on edelleen putoamisvaarassa kun kolme kierrosta on pelaamatta. Valtin sarjapaikka on edelleen tiukasti omissa käsissä mutta VSS:n ja FBC Elitin viimeaikaiset otteet ovat tuomassa joukkueita taistelemaan tosissaan sarjapaikoista, joten pisteitä jäljellä olevista otteluista tarvitaan. SB Vantaan jälkeen Valtilla on vielä ohjelmassa vieraspeli niinikään sarjapaikasta taistelevaa FB Falconsisa vastaan, ennen kauden päättävää kotiottelua kovassa vireessä olevaa VSS:ää vastaan.

SSBL:n tilastot täällä.

Ottelun tilastot:

Nimi: Maalit Syötöt Pisteet + - Jäähyt Vedot
Knuutila Tomi 1 1 2        
Kontinen Mikko 1   1        
Korpi Janne              
Korpi Jari           2  
Kovanen Simo 2 1 3        
Myllylä Miikka 1   1        
Mäenpää Matti (*)              
Penttilä Patu              
Remes Risto 2 1 3        
Rikman Miikka   1 1        
Soini Jani 2 1 3        
Tanska Jukka 3 1 4        
Termonen Ville   1 1        
Weckström Juha   2 2        
  Min. Syötöt Torj. PM % Jäähyt  
Tallqvist Vesa 60     4      

(*) Ei pelannut