Vastatuulta ja ylämäki

On taas aika summata mennyttä ja suunnitella tulevaa Coach’s Cornerissa. Aloitetaan viiltävällä analyysillä menneeseen syksyyn.

Täytyy sanoa, etten ole koko mittavan valmentajanurani aikana (2 kautta ennen tätä),  nähnyt samanlaista epäonnen, loukkaantumisten ja muiden vastoinkäymisten sekasotkua kuin Valtin kulunut syksy on ollut.

Kauteen päätettiin lähteä viimekautta suppeammalla materiaalilla, jotta ryhmä saataisiin puhaltamaan yhteen hiileen ja kaikille olisi tarjolla sopiva rooli kentällä eikä ainoastaan sen ulkopuolella.  Koko alkusyksy kuitenkin jouduttiin vetämään hieman reilun kymmenen pelaajan voimin lukuisten loukkaantumisten ja muiden sattumusten johdosta. Pahimmillaan joukkueen seitsemästä puolustajasta oli harjoitusottelussa käytettävissä yksi. Vajaalla ryhmällä harjoittelu näkyi harjoitusotteluiden esityksissä, eikä neljässä pelissä saatu kovinkaan montaa onnistumisen elämystä. Peli oli sekavaa ja osin laiskaakin, viisikkopelistä ei juuri kannata puhua. Ensimmäisten merkityksellisten Cup-otteluiden lähestyessä valmennus oli kuitenkin luottavainen pelin loksahtamisesta kohdalleen. Toisin kuitenkin kävi.

Kovin odotuksin Suomen Cupiin lähtenyt Valtti joutui pettymään vastustajien tarjoillessa shokkihoitoa aneemisesti esiintyneelle joukkueelle.  Sarja sentään onnistuttiin avaamaan voitolla, esityksen kuitenkin jättäessä toivomisen varaa.  Seuraavassa Tiikeri-pelissä oli vaihteeksi hyvä taisteluilme päällä ja voitto jäi saavuttamatta lähinnä vastustajan maalivahdin haamutorjuntojen ansiosta. Tämän jälkeen uitiin kuitenkin melko syvissä vesissä parin ottelun ajan, kunnes FBC Elit ottelussa otettu ansaittu 5-2 voitto taistelevan ja kypsän esityksen päätteeksi antoi taas vahvasti uskoa joukkueen mahdollisuuksiin kovassa lohkossamme.

Seuraavat ottelut tulevat osoittamaan suuntaa koko kaudelle. Nousemmeko vielä mukaan taisteluun lohkon keskikastin paremman puolen paikoista, vai jäämmekö alempaan keskikastiin taistelemaan sarjapaikastamme. Mikäli joukkue onnistuu säilyttämään FBC Elit ottelussa nähdyn taisteluilmeen, on Valtilla kaikki mahdollisuudet nousta kiusaamaan lohkon suuria.

P:S. Suuri kiitos joukkueelle, joka on kaikkien vastoinkäymisten keskellä säilyttänyt hyvän hengen ja puhaltanut yhteen hiileen, vaikka tosiaankaan helppoa ei ole ollut. Säilytetään viimeviikolla löytynyt ilme treeneissä ja peleissä, niin annamme itsellemme mahdollisuuden tehdä kaudesta menestyksekäs.